14.8.2012 klo 9-16
|
Tapahtumapaikka Helsingin sosiaaliviraston koulutustilat, Auditorio, Käenkuja 3 a A 2 krs. |
Onko sillä merkitystä, minkälaisessa ympäristössä sosiaalityötä tehdään? Voisiko työ tapahtua toisinaan perinteisen toimiston sijaan jossain muualla? Pitäisikö sosiaalitoimistojen ovien olla auki vai kiinni? Suunnitellaanko tilat enemmistön tarpeiden vai vähemmistön määrittämien uhkakuvien perusteella?
Osallistu seminaariin ja auta meitä ymmärtämään tilojen merkityksestä sosiaalialan arjessa!
Soccan Hyvän olon tila -hankkeessa muotoillaan sosiaalialan toimipisteitä yhdessä asiakkaiden ja työntekijöiden kanssa. Hankkeessa tutkitaan minkälaiset fyysiset tilaratkaisut ja tiloissa tapahtuvat toiminnot tukevat vaikuttavaa sosiaalityötä. Tämän lisäksi pyrimme vahvistamaan työhyvinvointia ja edistämään yhteistoiminnallisia prosesseja sosiaalialalla.
Soccan (2009–2011) Sosiaalisen raportoinnin -hankkeessa huomattiin, että palvelun kehittäminen yhdessä asiakkaiden kanssa oli jo itsessään voimaannuttavaa sosiaalityötä. Kyse ei ole vain sisustamisesta, vaan myös uusien työmenetelmien kehittämisestä.
Seminaarin aamupäivä koostuu asiantuntijoiden alustuksista. Soccan tarjoaman lounaan jälkeen järjestettävässä learning cafe työpajassa kartoitamme osallistujien näkemyksiä siitä, minkälaisia ovat yhteisöllisyyttä tukevat sosiaalialan toimipisteet, minkälaista sosiaalityötä tehdään sosiaaliaseman ulkopuolella, miten palveluita kehitetään yhdessä palvelun käyttäjien kanssa ja visualisoimme ideaalitiloja.
Työpajan tavoitteena on tuottaa rohkeita visioita tulevaisuuden sosiaalityöstä ja muotoilla keinoja, joilla näitä voidaan lähteä kokeilemaan työyhteisöissä. Minkälaista on sosiaalityö vuonna 2020?
Sosiaalialan asiantuntemukset tilaisuuteen tuovat seminaarin osallistujat.
| 9.00 | Ilmoittautuminen ja aamukahvi | |
| 9.30 |
Alustuksia päivän teemoihin | |
| 12.00 | Yhteinen lounas | |
| 13.00 | Työpaja | |
| 15.00 | Yhteenveto |
Tilaisuus on tarkoitettu pääkaupunkiseudun kuntien sosiaalialan toimipisteiden kaikille työntekijöille, sosiaalialan opiskelijoille ja muille aiheesta kiinnostuneille. Työntekijöiden toivotaan ottavan asiakkaitaan mukaan tilaisuuteen.
Sähköisellä lomakkeella 6.8.2012 mennessä.
Huom! Vain 70 ensimmäisenä ilmoittautunutta mahtuu mukaan.
Iikka Lovio
Projektipäällikkö
iikka.lovio(at)hel.fi
Sivua päivitetty viimeksi 2.5.2013