Kohdennetun nuorisotyön Luotsi-toiminnan arviointitutkimus
Tutkimuksessa selvitetään Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskuksen, sosiaaliviraston ja terveyskeskuksen yhteisen Luotsi-toiminnan tuloksellisuutta ja yhteiskunnallista vaikuttavuutta.
Luotsi-toiminnalla ehkäistään 12–15 -vuotiaiden nuorten syrjäytymistä ja tuetaan nuorten yksilöllistä kasvua kokonaisvaltaisesti kodin, koulun ja vapaa-ajan alueilla. Nuorten syrjäytymistä ehkäistään monihallinnollisella ja -ammatillisella yhteistyöllä Itä-, Koillis- ja Länsi-Helsingissä. Työmenetelminä ovat verkostomainen yhteistyö, yksilöllinen tuki ja pienryhmätoiminta.
Luotsi-toiminta on osaltaan täyttänyt eri hallintokuntien välisiä palvelutyhjiöitä, ja vuodesta 2000 lähtien tavoittanut nuoria, jotka eivät ole hakeutuneet tai päässeet muiden tukimuotojen piiriin. Luotsi-toiminnot ovat osa Helsingin kaupungin lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman kärkihankkeita.
Tutkimuskysymykset
1. Kuinka Luotsi-toiminta vastaa Helsingin palvelutarpeeseen?
2. Mitkä ovat Luotsi-toiminnan vaikutukset yksilötasolla?
Tulokset avuksi palvelujärjestelmän kehittämisessä
Arviointitutkimus toimii apuvälineenä niin käytännön kohdennettua nuorisotyötä tekeville toimijoille kuin kaupungin virkamiehille ja päätöksentekijöillekin. Tuloksia hyödynnetään monihallintokuntaisen syrjäytymistä ehkäisevän työn suunnittelussa osana Helsingin kaupungin palvelujärjestelmää sekä kohdennetun nuorisotyön tulevaisuuden linjauksia pohdittaessa.
Tulokset ovat ajankohtaisia muun muassa suunniteltaessa Helsingin lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelmaa kaudelle 2013–2016. Tutkimus valmistuu 31.5.2012 mennessä.
Tutkimustiimi
Tutkimuksesta vastaavat Soccassa tutkija Maria Ohisalo, tutkijasosiaalityöntekijä Tiina Muukkonen, erityissuunnittelija Saila Nevanen ja erikoistutkija Saija Turunen. Tutkimus tehdään tilaustyönä nuorisoasiainkeskukselle.
Lisätietoja
Maria Ohisalo
Tutkija, VTM
040 334 0821
maria.ohisalo(at)hel.fi
Lue lisää Luotsi-toiminnasta Nuorisoasiainkeskuksen verkkosivuilta

