| Tekes rahoittamaan laajaa asunnottomien
palveluinnovaatiohanketta Teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus TEKES on myöntänyt kaksivuotisen rahoituksen laajalle asunnottomien palveluinnovaatiohankkeelle. Toteuttajina kunnat ja järjestöt Nimi ovessa -hankkeeseen osallistuvat Espoon, Helsingin, Tampereen ja Vantaan kaupungit sekä Helsingin Diakonissalaitos, Silta-valmennusyhdistys ja Vailla vakinaista asuntoa ry. Hanketta koordinoi Socca - Pääkaupunkiseudun sosiaalialan osaamiskeskus. Hankkeen kokonaiskustannusarvio on noin 2,7 miljoonaa euroa, josta Tekesin rahoitus kattaa noin puolet. Hanke on osa Vanhasen toisen hallituksen asunnottomuuden vähentämisohjelman toteutusta. Asunto ensin -periaatteen mukaisten palvelujen kehittämistä Tutkimusavusteisen kehittämishankkeen päämääränä on kehittää hankkeeseen osallistuvien kumppaneiden palvelujärjestelmissä asunto ensin -periaatteisesti toimivia palveluita, jotka kohdentuvat sekä asunnottomuuden vähentämiseen että ennaltaehkäisemiseen. Hankkeen keskeinen yhteiskehittämisen menetelmä on kuntien ja hankekumppaneiden systemaattinen verkostotyö, jossa asiakasnäkökulmalla ja palveluiden käyttäjien kokemusasiantuntijuudella on merkittävä rooli. Palveluiden kehittämisen ohella kehittämistyön tuloksista tuotetaan asunto ensin -periaatteisten palveluiden tueksi verkkosivusto www.asunto-ensin.fi. Kansainvälistä yhteistyötä hankkeessa tehdään britannialaisen yliopiston London King's Collegen kanssa. Nimi ovessa -hanke käynnistyy syksyllä 2010. Lisätietoja Outi Ristimäki Palvelupäällikkö Espoon kaupunki Sosiaali- ja terveystoimi etunimi.sukunimi@espoo.fi Taru Neiman Sosiaalipalvelupäällikkö Helsingin kaupunki Sosiaalivirasto, asumisen tuki etunimi.sukunimi@hel.fi Maritta Pesonen Perhepalvelujen johtaja Vantaan kaupunki Perhepalvelut etunimi.sukunimi@vantaa.fi Maritta Närhi Suunnittelupäällikkö Tampereen kaupunki Päihde- ja mielenterveyspalvelut etunimi.sukunimi@tampere.fi Jarmo Kökkö Diakoniajohtaja Helsingin diakonissalaitos etunimi.sukunimi@hdl.fi Sampo Järvelä Toiminnanjohtaja Silta-valmennusyhdistys etunimi.sukunimi@siltavalmennus.fi Sanna Lehtonen Toiminnanjohtaja Vailla vakinaista asuntoa ry etunimi.sukunimi@vvary.fi Marko Kettunen Projektitutkija Socca - Pääkaupunkiseudun sosiaalialan osaamiskeskus etunimi.sukunimi@hel.fi 23.06.2010
|