etusivulle


Maahanmuuttajat Metropolissa -seminaarin 19.8.2010

Seminaarin erityisesti päättäjille suunnatussa aamupäivässä pohditaan asumisen ja asuinympäristön merkitystä kotoutumiselle ja maahanmuuttajan näkökulmaa asumisen suunnittelussa. Lisäksi kuntien, työvoimahallinnon ja kolmannen sektorin palvelujen tuottajat käyvät paneelikeskustelun tulevaisuuden palvelutarpeista.

Iltapäivällä esitellään lupaavia tuloksia saaneita kehittämishankkeita, esimerkiksi Suomen Pakolaisavun maahanmuuttajien asumisviihtyvyyttä parantava KOTILO-projekti.   

Puheenvuorot

Asuminen strategiatasolla ja kaupunkisuunnittelussa

Asunto ensin -periaate kotoutumisen lähtökohtana?
Projektipäällikkö Marko Kettunen, Socca

Kulttuurinen näkökulma kaupunkisuunnittelussa
Professori Kimmo Lapintie, Aalto-yliopiston teknillinen korkeakoulu,arkkitehtuurin laitos.

Maahanmuuttajan näkökulma asumisen keskittymisessä
Tutkija Hanna Dhalmann, Helsingin yliopisto

Hyviä käytäntöjä

KOTILO-projekti, Suomen Pakolaisapu
Hankkeessa tehdään monikielistä materiaalia asumisesta sekä koulutetaan sovittelijoita yhteistyössä asumisneuvojien kanssa.

Yhdessä-hanke (2007–2009), Eläkeläiset ry
Hankkeessa helpotetaan ikääntyvien maahanmuuttajien
elämää ja asumista.

EHJÄ ry
Hankkeessa järjestetään tuettua asumista pääkaupunkiseudun maahanmuuttajanuorille

Tavoitteena metropolialueen kumppanuusohjelma

Seminaarin järjestää Metropolialueen sosiaalisen eheyden koordinaatioryhmä. Ryhmän tavoitteena on vuoden 2010 aikana laatia metropolialueen sosiaalisiin ongelmiin pureutuva kuntien, järjestöjen ja valtion yhteinen kumppanuusohjelma. Ryhmä myös kokoaa ja välittää tietoa pääkaupunkiseudulla toimivien kehittämishankkeiden lupaavista toimintamalleista.

Ryhmässä on edustettuna pääkaupunkiseudun kunnat, Socca, ympäristöministeriö, sosiaali- ja terveysministeriö, sisäasiainministeriö, opetus- ja kulttuuriministeriö, työ- ja elinkeinoministeriö, THL, Raha-automaattiyhdistys sekä Tekes. Ympäristöministeriön asettama työryhmä toimii vuoden 2010 ajan.  

Seminaarisarja jatkuu syksyllä

Seminaari aloittaa seminaarisarjan, jonka seuraavat teemat ovat:

23.9. Lapset ja nuoret

22.10. Työttömyys

26.11. Kumulatiivinen syrjäytyminen

Lisätietoja

Koordinaatioryhmän sihteeri, tutkija

Saija Turunen
(09) 310 73373
saija.turunen(at)hel.fi

Socca - Pääkaupunkiseudun sosiaalialan osaamiskeskus
www.socca.fi/hankkeet/sosiaalisen_eheyden_koordinaatioryhma.htm

19.08.2010