Ajankohtaista
Peliongelman kohtaamiseen tarvitaan lisää ammatillisia valmiuksia
Peliongelma ja peliriippuvuus on ollut kevään aikana monella tapaa esillä mediassa. Julkinen keskustelu asioista voi tukea peliongelmista kärsiviä. Se nostaa myös työssään peliongelmaa kohtaavien ammattilaisten tietoisuutta auttamisen keinoista.
Lääkärit ja peliriippuvuuden yhteys Parkinsonin tautiin
Ylen Inhimillisessä tekijässä 27.4. oli esillä peliriippuvuuden ja Parkinsonin taudin välinen yhteys. Potilas Klaara Ekstam kertoi, että Parkinsonin lääke ajoi hänet peliriippuvuuteen. Ohjelmassa nousi esille tarve lisätä hoitohenkilökunnan, erityisesti lääkäreiden, tietoisuutta lääkityksen yhteydestä peliongelmaan.
Ohjelma on katsottavissa kuukauden ajan oheisen linkin kautta.
http://areena.yle.fi/video/1335557984912
Psykologit ja osaaminen rahapeliongelmissa
Toukokuun alussa ilmestyneessä Psykologi-lehdessä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) asiantuntijat kertoivat rahapeliongelman näkymisestä psykologin työssä. Tiedot perustuvat THL:n yhteistyössä Psykologiliiton kanssa tänä vuonna toteuttamaan kyselyyn.
Kyselyyn vastanneista psykologeista 42 prosenttia oli kohdannut rahapeliongelmista kärsiviä asiakkaita. Lähes puolet vastaajista arvioi valmiutensa rahapeliongelmien kohtaamiseen rittämättömiksi. Psykologit toivovatkin saavansa lisätietoa ja -koulutusta rahapeliongelmista.
Peliklinikan ammattilaisten avoimet ovet
Peliklinikka järjestää keväisin ja syksyisin kerran kuussa Ammattilaisten avoimia ovia peliongelmaa työssään kohtaaville. Tämään kevään viimeinen tilaisuus on perjantaina 25.5. kello 13-15 osoitteessa Kaisaniemenkatu 2 B, 00100 Helsinki.
Peliklinikan kehittämiskoordinaattori Tapio Jaakkolan haastattelu rahapeliongelmasta on kevään aikana ollut nähtävissä YlenX:n etusivulla. THL julkaisi keväällä väestökyselyn suomalaisten rahapelaamisesta, jonka mukaan Suomessa on tällä hetkellä noin 110 000 ongelmapelaajaa sekä moninkertainen määrä heidän läheisiään.
http://ylex.yle.fi/ylex-areena/play/1330522811875
Lisätietoja peliongelmasta sekä ammattilaisille suunnatuista rahapeliaiheisista koulutuksista löytyy THL:n Pelihaitat-verkkosivujen kautta.


Peliklinikka, Kaisaniemenkatu 2 B, 00100 Helsinki Puhelin: 040 152 3918 