Lasten hyvinvointi
VKK-Metro osana Lapsen ääni2 -ohjelman Katse lapseen -hanketta 2011-2013
Hankkeessa
tuotetaan moniammatillista, lapsia koskevaa hyvinvointitietoa ja
seurataan sitä pitkäjänteisesti päivähoidon ja neuvolan yhteistyönä.
Lisäksi luodaan konkreettisia menetelmiä ja rakenteita, joilla
hyödynnetään 4-vuotiaan lapsen hyvinvointitarkastuksissa syntyvää tietoa
peruspalvelujen laajassa kehittämisessä. Yksittäistä lasta koskevan hyvinvointitiedon ohella kootaan myös hyvinvointi-indikaattoreita alue-, kaupunki- ja koko pääkaupunkiseudun yhteisten resurssien suuntaamisen ja päätöksenteon pohjaksi.
Katse lapseen on osa kasterahoitteista Etelä-Suomen Lapsen ääni2 -kehittämisohjelmaa. Ohjelman päätavoitteena on lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvinvoinnin ja osallisuuden edistäminen.
Tutkimusneuvolat tutkimuspäiväkotien rinnalle
Kehittämisverkoston työskentely rakentuu VKK-Metrossa kehitetyille käytännöille. Tutkimuspäiväkotien rinnalle kootaan myös tutkimusneuvolaverkosto.Keskeisiä ovat tutkimusyksiköiden ohjaajien työskentely ja yhdyshenkilöiden, johtajien ja ohjaajien vertaisryhmätapaamiset. Työskentelyä kehitetään edelleen esimerkiksi niin, että vuorovaikutusta lisätään ryhmien välillä ja liitetään prosessiseuranta näihin tapaamisiin.
Hanketyöntekijät avustavat kehittämisessä
Hankeen työntekijöiden eli terveydenhuollon ja päivähoidon erityisasiantuntijoiden tehtävänä on jalkautuva kenttätyö ja konsultointi tutkimustiedon hyödyntämisessä ja soveltamisessa. He myös vastaavat moniammatillisen yhteistyömallin kehittämisestä, toteuttamisesta ja levittämisestä. Lisäksi he dokumentoivat hyvinvointitiedon hyödyntämisen toimintamallien ja menetelmien kehittämistä. Hanketyöntekijöiden yhteystiedot

