Varhaiskasvatuksen uutisarkisto


20.9.2011

Laatua varhaiskasvatukseen lasten ja vanhempien toiveita kuuntelemalla

Pääkaupunkiseudun päiväkotien työntekijät kehittivät yhdessä tapoja ottaa entistä paremmin huomioon lasten ja vanhempien toiveita päiväkotien arjessa. Lasten kuunteleminen ja mielipiteiden huomioiminen tuo lapselle kokemuksen mahdollisuudesta vaikuttaa omaan elämäänsä. Tämä voi ennaltaehkäistä syrjäytymistä myöhemmässä vaiheessa. Kehittäminen myös lisäsi työhyvinvointia päiväkodeissa.
 

Kuva: Helsingin kaupungin aineistopankki / Comma image


Konkreettisia parannuksia ovat muun muassa, että ruokailuun mahdollisesti liittyvä maistamisvelvoite on poistettu ja lapsia houkutellaan myönteisillä keinoilla tutustumaan uusiin ruokalajeihin. Kaiken kaikkiaan lasten mielipiteet otetaan entistä tietoisemmin huomioon.

Lapsille tärkeitä kokemuksia vaikuttamisesta

Erityisen tärkeäksi havaittiin se, että lapsille myös kerrotaan, miten heidän ehdotuksensa vaikuttavat toimintaan. Tämä kokemus luo lapsille tunteen siitä, että he voivat aktiivisesti vaikuttaa omaan elämäänsä ja elinympäristöönsä, mikä osaltaan ennaltaehkäisee syrjäytymistä. 

Vanhempien ääntä kuullaan vahvemmin muun muassa silloin, kun lasta siirretään nuorempien lasten ryhmästä vanhempien lasten ryhmään. Aiemmin siirto tehtiin usein perustuen vain lapsen ikään, mutta nyt asiasta neuvotellaan vanhempien kanssa. Siirron ajankohtaan vaikuttavat myös lapsen persoona ja hänen elämäntilanteensa.

Tämä osallisuuden vahvistaminen perustuu seuraaviin periaatteisiin

  • Osallisuus on lapselle valintojen tekoa, vastuun ottamista ja päätöksiin osallistumista.
  • Lapsella on oikeus olla sellaisten aikuisten kasvatettavana, jotka kunnioittavat ja kuuntelevat häntä ja kiinnostuvat lapsen maailmasta yhä uudelleen.
  • Jokaisella lapsella on oikeus iloita itsestään ja kokea, että muutkin nauttivat hänen läheisyydestään.

Kehittäminen vahvisti työhyvinvointia

Kehittäminen ja asioista keskustelu työyhteisössä ovat selkeästi edistäneet työssä viihtymistä ja työn mielekkääksi kokemista. Vaikka resurssit saattavat olla niukkoja, pystytään kuitenkin keskittymään positiivisiin, työtä kehittäviin asioihin. Myös työntekijöille tuli vahva kokemus osallisuudesta työyhteisöönsä ja sen kehittämiseen.

Kehittäminen onnistui arjessa pienin askelin

Kehittämisessä on painotettu pieniä, arjessa toteuttamiskelpoisia muutoksia. Näin kehittäminen on saatu luontevaksi osaksi arjen perustyötä. Tämänkaltaisen kehittämisen on havaittu jatkuvan päiväkodeissa varsinaisen kehittämishankkeen jälkeenkin.  

Käytännön kehittämistyön tekivät 21 päiväkotia, jotka valittiin kaksivuotisen hankkeen ajaksi tutkimuspäiväkotiverkostoon. Verkostoa koordinoi Pääkaupunkiseudun varhaiskasvatuksen kehittämisyksikkö VKK-Metro, joka toimii osana Soccaa - Pääkaupunkiseudun sosiaalialan osaamiskeskusta. Kehittämisverkostotyö on toiminut jo vuodesta 2007. Hanke oli osa laajempaa Lapsen ääni -kehittämisohjelmaa.

Tutkimusta kehittämisen tueksi

Lasten, vanhempien ja työntekijöiden osallisuutta on hahmotettu myös tutkimuksellisin keinoin, jotta kehittäminen perustuisi tosiseikkoihin olettamusten sijaan. Syksyllä 2010 julkaistiin raportti lasten osallisuudesta ja loppusyksystä 2011 julkaistaan raportti vanhempien ja henkilökunnan osallisuudesta.

Julkaisu kertoo lisää osallisuudesta

Seminaarissa julkaistaan kirja ”Löytöretkellä osallisuuteen - Kehittämistä ja tutkimista päiväkodin arjessa II”. Kirja sisältää muun muassa käytännön kuvauksia varhaiskasvatuksen kehittämisestä tutkimuspäiväkodeissa, kokemuksia verkostotyöstä ja tuloksia osallisuuden tutkimuksesta.

Lisätietoja

Saila Nevanen
Varhaiskasvatuksen erityissuunnittelija
(09) 310 86236, 050 375 2680
saila.nevanen(at)hel.fi

www.socca.fi/vkk-metro

Julkaisut

Löytöretkellä osallisuuteen - Kehittämistä ja tutkimista päiväkodin arjessa II.
Mäkitalo A-R, Nevanen N, Ojala M, Tast S, Venninen T & Vilpas B (toim.)
Soccan ja Heikki Waris -instituutin julkaisusarja nro 26, 2011
Tutustu julkaisuun

”Lähes aina haettaessa sanotaan, että ihan ok päivä – mitä se lopulta tarkoittaa?”
Lasten vanhempien ja henkilökunnan osallisuus pääkaupunkiseudun päiväkodeissa
Venninen T, Leinonen J, Hämäläinen M & Purola K
Ilmestyy Soccan työpapereita sarjassa syksyllä 2011

”Parasta on, kun yhteinen kokemus siirtyy jaetuksi iloksi” - Lapsen osallisuus pääkaupunkiseudun päiväkodeissa
Venninen T, Leinonen J & Ojala M
Soccan työpapereita 2010:3

www.socca.fi/vkk-metrojulkaisut


Palaa otsikoihin



Sivua päivitetty viimeksi 19.5.2013