VKK-Metron logo

Lapsen ja vanhempien osallisuus ja varhainen tuki

Hankekausi 2009-2011

Pääkaupunkiseudun päiväkotien työntekijät kehittivät yhdessä tapoja ottaa entistä paremmin huomioon lasten ja vanhempien toiveita päiväkotien arjessa.

Lasten kuunteleminen ja mielipiteiden huomioiminen tuo lapselle kokemuksen mahdollisuudesta vaikuttaa omaan elämäänsä. Tämä voi ennaltaehkäistä syrjäytymistä myöhemmässä vaiheessa. Kehittäminen myös lisäsi työhyvinvointia päiväkodeissa.

Konkreettisia parannuksia ovat muun muassa, että ruokailuun mahdollisesti liittyvä maistamisvelvoite on poistettu ja lapsia houkutellaan myönteisillä keinoilla tutustumaan uusiin ruokalajeihin. Kaiken kaikkiaan lasten mielipiteet otetaan entistä tietoisemmin huomioon.

Lapsille tärkeitä kokemuksia vaikuttamisesta

Erityisen tärkeäksi havaittiin se, että lapsille myös kerrotaan, miten heidän ehdotuksensa vaikuttavat toimintaan. Tämä kokemus luo lapsille tunteen siitä, että he voivat aktiivisesti vaikuttaa omaan elämäänsä ja elinympäristöönsä, mikä osaltaan ennaltaehkäisee syrjäytymistä. 

Vanhempien ääntä kuullaan vahvemmin muun muassa silloin, kun lasta siirretään nuorempien lasten ryhmästä vanhempien lasten ryhmään. Aiemmin siirto tehtiin usein perustuen vain lapsen ikään, mutta nyt asiasta neuvotellaan vanhempien kanssa. Siirron ajankohtaan vaikuttavat myös lapsen persoona ja hänen elämäntilanteensa.

Osallisuuden vahvistamisen periaatteita

  • Osallisuus on lapselle valintojen tekoa, vastuun ottamista ja päätöksiin osallistumista.
  • Lapsella on oikeus olla sellaisten aikuisten kasvatettavana, jotka kunnioittavat ja kuuntelevat häntä ja kiinnostuvat lapsen maailmasta yhä uudelleen.
  • Jokaisella lapsella on oikeus iloita itsestään ja kokea, että muutkin nauttivat hänen läheisyydestään.

Kehittäminen vahvisti työhyvinvointia

Kehittäminen ja asioista keskustelu työyhteisössä ovat selkeästi edistäneet työssä viihtymistä ja työn mielekkääksi kokemista. Vaikka resurssit saattavat olla niukkoja, pystytään kuitenkin keskittymään positiivisiin, työtä kehittäviin asioihin. Myös työntekijöille tuli vahva kokemus osallisuudesta työyhteisöönsä ja sen kehittämiseen.

Kehittäminen onnistui arjessa pienin askelin

Kehittämisessä on painotettu pieniä, arjessa toteuttamiskelpoisia muutoksia. Näin kehittäminen on saatu luontevaksi osaksi arjen perustyötä. Tämänkaltaisen kehittämisen on havaittu jatkuvan päiväkodeissa varsinaisen kehittämishankkeen jälkeenkin.  

Käytännön kehittämistyön tekivät 21 päiväkotia, jotka valittiin kaksivuotisen hankkeen ajaksi tutkimuspäiväkotiverkostoon. Verkostoa koordinoi Pääkaupunkiseudun varhaiskasvatuksen kehittämisyksikkö VKK-Metro, joka toimii osana Soccaa - Pääkaupunkiseudun sosiaalialan osaamiskeskusta. Kehittämisverkostotyö on toiminut jo vuodesta 2007. Hanke oli osa laajempaa Lapsen ääni -kehittämisohjelmaa.

Tutkimusta kehittämisen tueksi

Lasten, vanhempien ja työntekijöiden osallisuutta on hahmotettu myös tutkimuksellisin keinoin, jotta kehittäminen perustuisi tosiseikkoihin olettamusten sijaan. Syksyllä 2010 julkaistiin raportti lasten osallisuudesta ja loppusyksystä 2011 julkaistaan raportti vanhempien ja henkilökunnan osallisuudesta.

Tutustu loppuseminaarin materiaaleihin


Sivua päivitetty viimeksi 19.1.2012