Kehittämisen tapa

GeroMetron toiminnan keskipisteessä on hyvinvoiva ikäihminen pääkaupunkiseudulla. Tätä tavoitellaan yhteisen kehittämisen ja jakamisen avulla. Ajattelemme, että yhdessä tekemällä voimme saavuttaa enemmän!

Kehittäjäryhmän toiminta

GeroMetrossa kehittäminen ja toimintamallien kokeilu tapahtuu kuntien kehittäjäryhmissä osana asiakastyötä yhdessä asiakkaiden kanssa. Kehittäjäryhmät ovat omia pienempiä verkostojaan, jotka ovat muodostuneet tietyn kehittämistehtävän ympärille. Mukaan kehittämiseen kutsutaan ihmisiä ja tahoja, joita tarvitaan kyseisen asian eteenpäin viemiseksi. Kehittäjäryhmän jäsenet voivat vaihtua tarpeen mukaan siten että aina mukana on tehtävän kannalta olennaisimmat henkilöt ja tahot. Mukana voi olla kunnan työntekijöiden ja asiakkaiden lisäksi yrityksiä, järjestöjä, oppilaitoksia, tutkijoita ja niin edelleen. Kehittäjäryhmä tapaa säännöllisesti ja pyrkii yhteistyössä viemään kehittämisen kohteena olevaa asiaa eteenpäin. Kehittäjäryhmälle nimetään yhteyshenkilö, joka hoitaa tiedonkulkuun ja dokumentointiin liittyviä asioita sekä ohjaaja, joka toimii kehittämistehtävän sparraajana ja vastaa, että kehittäminen etenee. Mukana olevien yksiköiden esimiehillä on tärkeä rooli kehittämistyön mahdollistajina.

Seudullinen jakaminen

GeroMetro -verkosto tarjoaa jakamisen ja yhdessä oppimisen foorumeita kehittämisessä mukana oleville. Näitä ovat verkostotapaamiset, opintomatkat, työpajat ja seminaarit. Näissä kuullaan tutkijoiden puheenvuoroja sekä mahdollistetaan ryhmien välinen jakaminen ja muilta oppiminen. Kehittäjät saavat mahdollisuuden jakaa omia oivalluksiaan muille ja kuulla, mitä muut ovat oppineet. Yhteisissä kokoontumisissa pyritään muodostamaan yhteistä ymmärrystä kehitettävästä aiheesta ja viemään tavoitetta eli pääkaupunkiseudun yhteistä Kuntoutus kotona – mallia eteenpäin. Yhteisen oppimisen idea on keskeisellä sijalla verkoston toiminnassa ja yhteiset kokoontumiset pyrkivät edistämään tätä. Jakamisen ja yhteisen oppimisen tärkeä väylä on myös viestintä niin verkoston sisällä kuin sen ulkopuolellakin.

Verkoston koordinointi ja tuki

Verkoston toimintaa koordinoivat Pääkaupunkiseudun sosiaalialan osaamiskeskus Soccan vanhustyön asiantuntijat. He ylläpitävät ja koordinoivat yhteistyötä ja tarjoavat tukea ja työkaluja kehittämiseen. He järjestävät verkostotapaamisia, työpajoja ja seminaareja sekä mahdollistavat oppilaitosyhteistyötä ja tutkimusta. Toteutuksen rukkasryhmänä toimii projektiryhmä, johon kuuluu edustus kaikista mukana olevista kunnista. Verkoston toimintaa ohjaa ohjausryhmä ja pääkaupunkiseudun vanhustyön ylimmän johdon verkosto.

Verkostomainen toimintatapa

GeroMetron toiminta on verkostomaista. Verkostomaisen kehittämisen mahdollistaa toimijoiden välinen luottamus, sitoutuminen ja tunteminen. Kehittäjäryhmät toimivat autonomisesti valiten omat toimintatapansa ja tavoitteensa. Verkosto tarjoaa alustan, johon nämä hyvinkin autonomisesti toimivat kehittäjäryhmät voivat kiinnittyä. Verkostoon kiinnittymisen on oltava vapaaehtoista, koska toiminnan onnistuminen perustuu luottamukseen toimijoiden välillä. Verkoston toiminta kehittyy ja elää vuoropuhelussa toimijoiden välillä: mitä aktiivisemmin kehittäjäryhmät ja niiden jäsenet osallistuvat verkoston toimintaan ja sen suunnitteluun, sitä enemmän he voivat hyötyä siitä. Verkoston kokeminen hyödylliseksi taas ruokkii osallistumisaktiivisuutta. Jokaisella verkoston toimijalla on tärkeä rooli, jotta saavutetaan verkoston suurin mahdollinen anti. Verkostomaisessa toiminnassa ei voi ajatella, että joku tekee toisten puolesta. Verkosto on juuri sen toimintaan osallistuvien näköinen, jokainen mukanaolija rakentaa ja muokkaa sitä omalla panoksellaan. GeroMetrossa kehittämisen ihanteita ovat yhdessä tekeminen, ihmettely ja innostuminen, kokeileminen sekä pienin askelin eteneminen. Lue ihanteista lisää ensimmäisen kauden julkaisusta.


Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.
Sulje

Evästekäytännöt

Tätä sivustoa käyttämällä hyväksyt, että voimme asettaa evästeitä tietokoneellesi tai mobiililaitteeseesi.

1. Mitä evästeet ovat?

Evästeet ovat pieniä datatiedostoja, jotka siirtyvät tietokoneellesi, kun otat yhteyden johonkin verkkosivustoon. Evästeet tallentuvat selaimen käyttämien tiedostojen yhteyteen.

Lisätietoa evästeistä saat sivulta www.aboutcookies.org.

2. Miksi evästeitä käytetään?

Evästeet tunnistavat tietokoneesi, kun tulet sivustolle uudelleen. Ne muistavat myös sivustolla aikaisemmin tekemäsi valinnat ja parantavat siten sivuston käyttökokemusta. Evästeiden avulla pystyy esimerkiksi tunnistamaan käyttäjän laitteet sekä mukauttamaan mahdollisia mainoksia sivuilla sekä mahdollisissa muissa palveluissa.

3. Mitä evästeitä käytetään?

Jotkin evästeet ovat sivustomme teknisen toiminnan ja käytön vuoksi välttämättömiä. Nämä evästeet eivät kerää käyttäjästä tietoa, jota voitaisiin hyödyntää markkinoinnissa tai muistamaan käyttäjän valitsemia sivustoja.

Suorituskykyä mittaavat evästeemme keräävät tietoa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivujamme (esim. eniten käytetyt sivut, mahdolliset virheviestit). Nämä evästeet eivät kerää käyttäjistä tunnistettavia tietoja, vaan ne ovat anonyymejä ja niitä käytetään ainoastaan parantamaan nettisivujen toimivuutta.

Sivuilla olevat kolmansien osapuolten liitännäispalvelut (esim. mainokset, YouTube-videot, Google-tilastointi tai Facebook-liitännäiset) saattavat tallentaa käyttäjän tunnistamiseen käytettävää tietoa, mihin emme valitettavasti voi vaikuttaa. Jos haluat estää niitä seuraamasta liikkumistasi verkossa, voit kytkeä ns. kolmannen osapuolen evästeet pois käytöstä selaimesi asetuksista. Ohjeet löydät selaimesi ohjesivuilta.

Sivuillamme saattaa olla myös painikkeita, jotka helpottavat sisällön jakamista eri verkkoviestintäympäristöihin ja sosiaaliseen mediaan. Jos käytät näitä painikkeita, valitsemaltasi palvelulta voidaan asettaa eväste päätelaitteellesi. Nämä evästeet eivät ole hallinnassamme. Lisätietoja kolmannen osapuolen evästeiden käytöstä saat kyseisen osapuolen verkkosivulta.

4. Evästeiden hallinta ja estäminen

Jos et halua vastaanottaa evästeitä, voit muuttaa Internet-selaimesi asetuksia niin, että saat ilmoituksen aina kun evästeitä ollaan lähettämässä tietokoneellesi. Vaihtoehtoisesti voit estää evästeiden käytön kokonaan. Evästeiden käyttöä voi rajoittaa tai sen voi estää Internet-selaimen kautta (katso tarkemmat tiedot selaimen ohjeista).

Jos estät evästeiden tallennuksen tai poistat ne käytöstä, jotkin verkkosivujemme toiminnoista eivät välttämättä toimi oikein.

Sulje