rss Lapsen paras - yhdessä enemmän -blogi

Lapsen paras - yhdessä enemmän -hankkeessa toteutamme Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPEa pääkaupunkiseudulla. Blogissa hanketyöntekijät kertovat hanketyöstä, hankkeen etenemisestä sekä pohtivat muita lasten ja perheiden elämää koskettavia aiheita.
2.5.2018 13.04

Parisuhdetta ja vanhemmuutta

Kirsi Otronen, Helsingin kaupunki

Muistatko aikaa uudessa parisuhteessa – entäpä auvoisia aikoja vauvan kanssa tuoreina vanhempina? Vauvan kanssa käytiin usein neuvolassa ensimmäisen vuoden aikana, ja ihastelun keskipisteenä käynneillä oli perheen vauva. En itse muista kenenkään koskaan kysyneen, miten meillä parisuhteessa menee tai miltä vanhemmuus tuntuu.
Parisuhde_ja_vanhemmuus

Myöhemmin terveydenhoitajan työssäni tulivat tutuiksi pikkulapsiperheiden elämä, perheiden ihmissuhteet ja vanhemmuus eri muodoissa. Omien ja asiakkaiden kokemuksien kautta olen ymmärtänyt parisuhteen rakentamisen, vanhemmuuden sekä työ- ja kotielämän yhteensovittamisen vaativan paljon osaamista, jaksamista ja ymmärrystä sekä vanhemmilta että heitä kohtaavilta ammattilaisilta.

Laajat terveystarkastukset ovat jo aiempaa paremmin nostaneet esiin koko perheen terveyden, vanhemmuuden sekä parisuhteen huomioimisen neuvolakäynneillä. Isyyden ja miehisyyden tukeminen neuvolassa on kehittynyt vuosien saatossa.

Isien huomioiminen voi lähteä vaikkapa siitä, että jollain käyntikerralla neuvolassa puhutaan enemmän ja syvemmin isyydestä. Ilmapiirin on hyvä olla sellainen, että tuleva isä tuntee itsensä tervetulleeksi, tasavertaiseksi asiakkaaksi lasta odottavan puolisonsa kanssa ja että huolehditaan isiä tai puolisoita koskettavien keskustelunaiheiden esille ottamisesta.

Perhe on yhteiskunnan peruspilari

Perhe on yhteiskunnan peruspilari monessakin mielessä, ja Suomi on perhekeskeinen yhteiskunta. Parisuhde ja vanhemmuus muuttavat muotoaan ihmiselämän eri vaiheissa. Näihin usein elämänmittaisiin ”ihmissuhdematkoihin” sisältyy joskus kriisinpaikkoja, ja merkillistä kyllä, ne ovat samanaikaisesti myös kasvunpaikkoja.

Liian usein parisuhde päättyy kuitenkin pikkulapsivaiheessa eroon ilman ongelmien selvittämistä ja tukipalveluiden hyödyntämistä. Näissä tilanteissa moni saattaa tarvita kuuntelijaa, olkapäätä ja joskus jopa konkreettisia neuvoja. LAPE- ohjelma korostaa, että myös näille perheille on järjestettävä tukea eropalveluiden muodossa, ja on tärkeää kehittää sovinnollista yhteisvanhemmuuden tukea. Ero koskettaa aina useampaa kuin kahta ihmistä.

Vanhemmuus ja parisuhde on nostettu LAPE- ohjelmassa tärkeiksi asioiksi perheiden tukemisessa. Tavoitteena on vahvistaa tukea kaikissa palveluissa. Siirtämällä työn painopistettä parisuhdetta voimaannuttaviin työmenetelmiin edistämme vanhemmuutta parhaalla mahdollisella tavalla. Tämä koskee myös uusioperheiden vanhemmuuden tukemisen tarpeita.

On tärkeää päästä pois ongelmakeskeisistä ajattelu- ja toimintatavoista. Tuemme ja vahvistamme vanhemmuutta ja parisuhdetta perheitä kohdatessamme ja järjestämme mahdollisuuksia keskusteluun, vertaistukeen, luentoihin ja ryhmiin osallistumiseen. Näin vanhempi voi löytää itselleen sopivaa tukea ja tietoa parisuhteeseen ja vanhemmuuteen jokaisessa elämänvaiheessaan.

Jatkossa perhekeskuksissa on erinomaiset mahdollisuudet lisätä vanhemmuuden ja parisuhteen tukea ennaltaehkäisevästi järjestämällä ja tekemällä moniammatillista ja monitoimijaista yhteistyötä esimerkiksi varhaiskasvatuksen, lapsiperheiden sosiaalityön, järjestöjen ja seurakuntien kanssa.

Lape nostaa perheiden hyvinvoinnin keskiöön

Toivottavasti pääsemme kapeasta ajattelumallista, että parisuhteesta ja vanhemmuudesta keskusteleminen perheiden kanssa kuuluisi vain tietyille ammattikuntien edustajille. Tulevaisuudessa kaikkien lapsiperheiden kanssa työskentelevien voidaan odottaa tukevan vanhemmuutta ja parisuhdetta, ammatista ja työpisteestä riippumatta, sillä LAPE nostaa perheet ja niiden hyvinvoinnin keskiöön!

Kun vanhemmat voivat hyvin, myös pienet ja isommatkin ihmistaimet saavat hyvän kasvualustan elämälleen. Vanhemmuuden ja parisuhteen tukeminen ei vaadi monimutkaisia toimenpiteitä. Meidän kaikkien sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisten vahvaa osaamista ovat vuorovaikutustaidot sekä kuuntelemisen ja myötäelämisen kyky.

Tilanteet perheissä voivat muuttua nopeasti, siksi vanhemmuuden ja parisuhteen huomioiminen vaatii aktiivista kiinnostusta ja puheeksi ottamista joka kerta perheiden kanssa. Perheiden ja parien kanssa keskustellaan ihmissuhdetaidoista, kuten kuuntelemisen ja toisen kunnioittamisen tärkeydestä sekä ongelmanratkaisukeinoista.

Omat vanhempani eivät keskustelleet parisuhteesta tai vanhemmuudesta. Itse olen sitä sukupolvea, joka on keskustellut parisuhteen solmukohdista ja hakenut ongelmatilanteissa ammattilaiselta apua.

Olen toiveikas. ”Pojasta polvi paranee”, ja uskon, että omat lapseni osaavat ja ymmärtävät rakentaa ja vaalia parisuhdettaan alusta lähtien, ja saavat aikanaan perhekeskuksesta tukea ja voimaantumisen kokemuksia sekä tulevat kuulluiksi näissä elämän hienoissa ja haastavissa hetkissä: parisuhteessa ja tullessaan vanhemmiksi.

Kirjoittaja Kirsi Otronen on kehittämissuunnittelija pääkaupunkiseudun perhekeskustoimintamallin kehittämiskokonaisuudessa.

 





Palaa otsikoihin | 1 Kommentti | Kommentoi

31.5.2018 9.56
Kaisa/Parisuhdekeskus Kataja
Kiitos hyvästä kirjoituksesta!
Kiitos Kirsi hyvästä kirjoituksestasi. Parisuhteen huomioiminen kuuluu nykyaikana kaikille ammattilaisille, eikä se vaadi erityisosaamista. Läsnäolo, kunnioitus, kiinnostus ja empatia riittävät!


Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.
Sulje

Evästekäytännöt

Tätä sivustoa käyttämällä hyväksyt, että voimme asettaa evästeitä tietokoneellesi tai mobiililaitteeseesi.

1. Mitä evästeet ovat?

Evästeet ovat pieniä datatiedostoja, jotka siirtyvät tietokoneellesi, kun otat yhteyden johonkin verkkosivustoon. Evästeet tallentuvat selaimen käyttämien tiedostojen yhteyteen.

Lisätietoa evästeistä saat sivulta www.aboutcookies.org.

2. Miksi evästeitä käytetään?

Evästeet tunnistavat tietokoneesi, kun tulet sivustolle uudelleen. Ne muistavat myös sivustolla aikaisemmin tekemäsi valinnat ja parantavat siten sivuston käyttökokemusta. Evästeiden avulla pystyy esimerkiksi tunnistamaan käyttäjän laitteet sekä mukauttamaan mahdollisia mainoksia sivuilla sekä mahdollisissa muissa palveluissa.

3. Mitä evästeitä käytetään?

Jotkin evästeet ovat sivustomme teknisen toiminnan ja käytön vuoksi välttämättömiä. Nämä evästeet eivät kerää käyttäjästä tietoa, jota voitaisiin hyödyntää markkinoinnissa tai muistamaan käyttäjän valitsemia sivustoja.

Suorituskykyä mittaavat evästeemme keräävät tietoa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivujamme (esim. eniten käytetyt sivut, mahdolliset virheviestit). Nämä evästeet eivät kerää käyttäjistä tunnistettavia tietoja, vaan ne ovat anonyymejä ja niitä käytetään ainoastaan parantamaan nettisivujen toimivuutta.

Sivuilla olevat kolmansien osapuolten liitännäispalvelut (esim. mainokset, YouTube-videot, Google-tilastointi tai Facebook-liitännäiset) saattavat tallentaa käyttäjän tunnistamiseen käytettävää tietoa, mihin emme valitettavasti voi vaikuttaa. Jos haluat estää niitä seuraamasta liikkumistasi verkossa, voit kytkeä ns. kolmannen osapuolen evästeet pois käytöstä selaimesi asetuksista. Ohjeet löydät selaimesi ohjesivuilta.

Sivuillamme saattaa olla myös painikkeita, jotka helpottavat sisällön jakamista eri verkkoviestintäympäristöihin ja sosiaaliseen mediaan. Jos käytät näitä painikkeita, valitsemaltasi palvelulta voidaan asettaa eväste päätelaitteellesi. Nämä evästeet eivät ole hallinnassamme. Lisätietoja kolmannen osapuolen evästeiden käytöstä saat kyseisen osapuolen verkkosivulta.

4. Evästeiden hallinta ja estäminen

Jos et halua vastaanottaa evästeitä, voit muuttaa Internet-selaimesi asetuksia niin, että saat ilmoituksen aina kun evästeitä ollaan lähettämässä tietokoneellesi. Vaihtoehtoisesti voit estää evästeiden käytön kokonaan. Evästeiden käyttöä voi rajoittaa tai sen voi estää Internet-selaimen kautta (katso tarkemmat tiedot selaimen ohjeista).

Jos estät evästeiden tallennuksen tai poistat ne käytöstä, jotkin verkkosivujemme toiminnoista eivät välttämättä toimi oikein.

Sulje