Sosiaalisen raportoinnin hanke

Hanke päättyi syksyllä 2011.

Sosiaalisen raportoinnin hanke syntyi vuonna 2009 ratkaisemaan seuraavia ongelmia:

  • Sosiaalipalvelut eivät vastanneet nuorten palvelunkäyttäjien tarpeita
  • Sosiaalipalvelujen toimimattomuus ja jäykät rakenteet turhauttivat myös työntekijöitä

Näistä heräsi tarve kehittää uusia työmenetelmiä, palvelumuotoja ja kohtaamisen areenoita asiakkaiden ja asukkaiden tarpeista lähtien aivan uudenlaisella tavalla.

Mitä ongelmien ratkaisemiseksi tehtiin?

Kutsuttiin sosiaalipalveluja käyttäviä nuoria tutkimusryhmään kertomaan kokemuksiaan sosiaalipalveluista, erityisesti sosiaalityöstä. Yhdessä nuorten kanssa luotiin sosiaalityöhön uudenlainen asiakastyön menetelmä: yhteistutkiminen.

Yhteistutkimisen kautta nuoret ymmärsivät omien vaikeuksiensa suhteen laajempaan yhteiskunnalliseen kontekstiin. Yksilölliset tarinat ”jalostuivat” yhteisen keskustelun ja tutkimisen myötä omaa elämää ja myös yhteiskuntaa koskeviksi vaikuttamisen resursseiksi.

Yhteistutkijuus sosiaalityön menetelmänä laimentaa häpeän ja syyllisyyden leimaamien tarinoiden lamauttavaa voimaa.

Nuoret tasaveroisia tutkimusryhmässä

Nuoret osallistuivat työntekijöiden rinnalla tasaveroisina tutkijoina hankkeessa tehtyyn käytäntötutkimukseen.

Nuorten rooliin kuului
  • Ryhmätyöskentely ja yksilöllinen työskentely
  • Aineiston tuottaminen kirjoittamalla ja haastattelemalla
  • Reflektoidun tiedon analysointi yhdessä ammattilaisten kanssa
  • Johtopäätösten teko ja kehittämisehdotusten tekeminen
  • Tutkitulla kokemustiedolla vaikuttaminen
  • Raportointi

Tutkimusryhmä koostui asiakkaista ja sosiaalityöntekijöistä. Ryhmään osallistui noin kymmenen nuorta aikuissosiaalityön asiakasta, kolme sosiaalityöntekijää ja yksi tutkijasosiaalityöntekijä. Tutkimusryhmään saattoi osallistua itselle parhaiten sopivalla tavalla ja sitoutumisella.Hankkeessa oli mukana Helsingin sosiaaliviraston Eteläisen sosiaaliaseman Kampin ja Kallion toimipisteiden asiakkaita ja työntekijöitä.

Sosiaalityön palvelut tukemaan hyvinvointia

Nuoret halusivat vaikuttaa siihen, että sosiaalityön palveluja rakennetaan nykyisen ongelmalähtöisyyden sijaan ihmisten hyvinvointia tukeviksi.

Hankkeen aikana nuoret esittelivät ajatuksiaan useilla foorumeilla ja valtakunnallisissa seminaareissa. He mm. kommentoivat Helsingin yliopiston sosiaalityön oppiaineen tulevia opetussuunnitelmia.

Tuotoksena Asiakastyö kohtaamisena opas

Asiakastyö kohtaamisena - Reseptejä vastavuoroisuuteen -opas

Asiakastyö kohtaamisena - reseptejä vastavuoroisuuteen kansikuva

Reseptit on tarkoitettu kaikille, jotka tekevät asiakastyötä, ovat asiakkaina, opiskelevat ja opettavat tai ovat muutoin kiinnostuneita asiakastyön vuorovaikutussuhteista. Mukana tulevalle DVD-levylle on tallennettu neljä tarinaa kohtaamisen kokemuksista.

Lue lisää

 

Hanke mediassa

Talentia-lehti 5/2010: Aikuissosiaalityön uusi aika

Uuso 2/2010: Innovaatiopalkinto 2009 Nuoret aikuiset kokemustutkijoina -toiminnalle

Talentia-lehti 2011: Kohtaamisia kokemustutkijatoiminnasssa artikkeli

Lisätietoja

Hanketyöntekijänä toimi Anna-Kaisa Tukiala.



Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.
Sulje

Evästekäytännöt

Tätä sivustoa käyttämällä hyväksyt, että voimme asettaa evästeitä tietokoneellesi tai mobiililaitteeseesi.

1. Mitä evästeet ovat?

Evästeet ovat pieniä datatiedostoja, jotka siirtyvät tietokoneellesi, kun otat yhteyden johonkin verkkosivustoon. Evästeet tallentuvat selaimen käyttämien tiedostojen yhteyteen.

Lisätietoa evästeistä saat sivulta www.aboutcookies.org.

2. Miksi evästeitä käytetään?

Evästeet tunnistavat tietokoneesi, kun tulet sivustolle uudelleen. Ne muistavat myös sivustolla aikaisemmin tekemäsi valinnat ja parantavat siten sivuston käyttökokemusta. Evästeiden avulla pystyy esimerkiksi tunnistamaan käyttäjän laitteet sekä mukauttamaan mahdollisia mainoksia sivuilla sekä mahdollisissa muissa palveluissa.

3. Mitä evästeitä käytetään?

Jotkin evästeet ovat sivustomme teknisen toiminnan ja käytön vuoksi välttämättömiä. Nämä evästeet eivät kerää käyttäjästä tietoa, jota voitaisiin hyödyntää markkinoinnissa tai muistamaan käyttäjän valitsemia sivustoja.

Suorituskykyä mittaavat evästeemme keräävät tietoa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivujamme (esim. eniten käytetyt sivut, mahdolliset virheviestit). Nämä evästeet eivät kerää käyttäjistä tunnistettavia tietoja, vaan ne ovat anonyymejä ja niitä käytetään ainoastaan parantamaan nettisivujen toimivuutta.

Sivuilla olevat kolmansien osapuolten liitännäispalvelut (esim. mainokset, YouTube-videot, Google-tilastointi tai Facebook-liitännäiset) saattavat tallentaa käyttäjän tunnistamiseen käytettävää tietoa, mihin emme valitettavasti voi vaikuttaa. Jos haluat estää niitä seuraamasta liikkumistasi verkossa, voit kytkeä ns. kolmannen osapuolen evästeet pois käytöstä selaimesi asetuksista. Ohjeet löydät selaimesi ohjesivuilta.

Sivuillamme saattaa olla myös painikkeita, jotka helpottavat sisällön jakamista eri verkkoviestintäympäristöihin ja sosiaaliseen mediaan. Jos käytät näitä painikkeita, valitsemaltasi palvelulta voidaan asettaa eväste päätelaitteellesi. Nämä evästeet eivät ole hallinnassamme. Lisätietoja kolmannen osapuolen evästeiden käytöstä saat kyseisen osapuolen verkkosivulta.

4. Evästeiden hallinta ja estäminen

Jos et halua vastaanottaa evästeitä, voit muuttaa Internet-selaimesi asetuksia niin, että saat ilmoituksen aina kun evästeitä ollaan lähettämässä tietokoneellesi. Vaihtoehtoisesti voit estää evästeiden käytön kokonaan. Evästeiden käyttöä voi rajoittaa tai sen voi estää Internet-selaimen kautta (katso tarkemmat tiedot selaimen ohjeista).

Jos estät evästeiden tallennuksen tai poistat ne käytöstä, jotkin verkkosivujemme toiminnoista eivät välttämättä toimi oikein.

Sulje