Gerontologisen sosiaalityön kehittämishanke 2005-2007

Hankkeella lisättiin gerontologisen sosiaalityön osaamista sekä selkeytettiin sen sisältöä, tehtäviä ja asemaa. Tavoitteena oli myös kehittää gerontologisen sosiaalityön työmenetelmiä.

Tavoitteet ja tulokset

1. Kehitetään gerontologista sosiaalialan työtä organisoimalla kehittämisryhmiä

Kehittämisryhmät (11 kpl) toimivat koko hankekauden. Niiden työtä tutoroitiin ja kehittämisprosessia seurattiin jatkuvasti. Arviointi tehtiin puolivuosittain sekä lomakkeilla että nauhoittamalla arviointikeskustelu.

2. Järjestetään kehittämistyötä tukevaa koulutusta

Järjestettiin 8 yhteistä työseminaaria, opintopiirejä, menetelmäkoulutusta sekä avoimia GeroCafe-tilaisuuksia. Keväällä 2007 toteutetun loppukyselyn tuloksena juuri hankkeen järjestämä koulutus arvioitiin erittäin hyödylliseksi ja korkeatasoiseksi.

3. Kootaan tietoa gerontologisen sosiaalityön malleista ja kehitetään työmenetelmiä sekä tuotetaan tietoa valtakunnalliseen käyttöön

Mallinnettiin gerontologisen sosiaalityön asiakasmalli ja kehitettiin useita sosiaalityön menetelmiä sopivammaksi vanhussosiaalityöhön. Arvioinneissa tuotiin selkeästi esille parantunut työmenetelmien käyttöönotto ja sosiaalityön asiakasprosessin kirkastuminen. Kirjoitettiin kaksi raporttia/kirjaa sekä yksi artikkeli sosiaalityön vuosikirjaan (2007) gerontologisen sosiaalityön työmalleista.

Mitä pysyviä tuloksia hanke sai aikaan?

Hanke nosti esille gerontologisen sosiaalityön mahdollisuuksia tukea kotona asuvia vanhuksia sekä itsenäisenä toimijana että yhteistyössä kotihoidon ja muun päivätoiminnan kanssa. Gerontologinen sosiaalityö vahvistui erityisesti Helsingissä, Vantaalla ja Kauniaisissa. Espoolle luotiin malli, jonka soveltaminen jää kunnan toteutettavaksi tulevaisuudessa.

Hankkeen myötä sosiaalityöntekijöiden ja sosiaaliohjaajien työnjako selkiytyi sekä ammatti-identiteetti vahvistui. Uusia työmenetelmiä kokeiltiin ja juurrutettiin käytäntöön. Yksintyöskentelemisestä päästiin lisääntyvään yhteistyöhön.

Julkaisut ja raportit

Seppänen Marjaana (2006) Gerontologisen sosiaalityön lähtökohdista. Yliopistopaino.

Liikanen Hanna-Liisa (2007) Gerontologisen sosiaalityön menetelmistä (artikke-li).Teoksessa Seppänen & Karisto & Kröger (toim.) Vanhuus ja sosiaalityö. PS-kustannus.

Liikanen Hanna-Liisa & Kaisla Susanna & Viljaranta Liisa (2007) Gerontologisen sosiaalityön pioneerit kentällä. SOCCAn ja Heikki Waris –instituutin julkaisusarja no 12. Yliopistopaino.
Linkki julkaisuun

Liikanen Hanna-Liisa & Kaisla Susanna. Gerontologisen sosiaalityön menetelmistä. SOCCAn ja Heikki Waris –instituutin työpapereita 3/2007.
Linkki julkaisuun

Henkilöstö

Projektipäällikkönä toimi Hanna-Liisa Liikanen, projektityöntekijänä Susanna Kaisla ja projektitutkijana Liisa Viljaranta.