Café Gero

Piia Myllykoski puhui 8.5.07 kotona asuvien iäkkäiden naisten turvallisuuden ja pelon kokemuksista. Hän on tehnyt aiheesta Pro gradu-tutkielman Tampereen yliopistoon.



Kehittäminen osaksi vanhussosiaalityötä
- työseminaari 25.4.07

Gero-hankkeen seitsemännessä ja viimeisessä työseminaarissa käsiteltiin kehittämistä osana sosiaalityötä. Tutkimuspäällikkö Päivi Voutilainen puhui vanhuspalvelujen laadun kehittämisestä ja tulevaisuuden näkymistä. Projektipäällikkö Hanna Heinonen esitteli 3.5. julkaistavan lisensiaattityönsä tuloksia. Hänen tutkimuksensa käsittelee sosiaalityön käytäntölähtöistä kehittämistä.

Maukkaan lounaan jälkeen seminaareissa jo perinteeksi muodostuneen taidehetken tarjosi lauluduo Maj ja Mikko.

Iltapäivän ohjelman aloitti dementia-asiantuntija Taina Semi, joka puhui innostavasta työotteesta. Hän esitteli Opri- ja Oleksikodin toiminta-ajatusta.

Ohjelma jatkui kehittämisryhmien töiden esittelyllä.  Läntisestä kehittämisryhmästä Ulla Karri esitteli voimavara- ja huolikarttaa. Eteläisestä kehittämisryhmästä Hannele Kervinen esitteli asiakasneuvonpidosta saatuja kokemuksia. Itäisestä kehittämisryhmästä Hanna Torppa ja Anneli Saal esittelivät kokemuksia Kuvastin-menetelmän soveltamisesta.

Päivän päätti Gero-hankkeen projektitutkija Liisa Viljaranta, joka esitteli vuoden vaihteessa tehtyjen arviointien tuloksia.


Vanhussosiaalityön asema pääkaupunkiseudulla - työseminaari 6.2.07

Gero-hankkeen kuudennessa työseminaarissa projektipäällikkö Assi Liikanen loi aluksi tilastokatsauksen pääkaupunkiseudun västön vanhenemiseen ja työntekijäresursseihin.

Professori Kirsi Juhila luennoi sosiaalityöntekijän ja asiakkaan suhteista näkökulmana vanhussosiaalityö.


Ylilääkäri ja geriatri Harriet Finne-Soveri pohdiskeli vanhussosiaalityön ja terveydenhuollon yhteisiä haasteita.

Seminaarien perinteisen taiteilijavierailun korvasi Tauno Äijälä Liikenne- ja viestintäministeriöstä. Hän piti tietoiskun digisovittimien asentamisesta vanhuksien kotitalouksiin.

Espoon, Kauniaisten ja Vantaan kehittämisryhmät esittelivät kuntakohtaiset vanhussosiaalityön mallinsa.

Seminaarin päätteeksi Helsingin ruotsinkielisen sosiaalityön ja lähityöntekijöiden kehittämisryhmät esittelivät omaa toimintaansa.



Vanhussosiaalityön työnkuvaus ja käsitteet 30.11.06

Gero-hankkeen viidennen työseminaarin avasi tuttuun tapaan projektipäällikkö Assi Liikanen. Professori Marja Vaarama alusti keskustelua gerontologisen sosiaalityön tulevaisuuden skenaarioista. Professori Erja Saurama pohdiskeli sitä, mitä sosiaalinen tarkoittaa vanhustyössä.

Luentojen lisäksi kehittämisryhmät ja hankkeen pienemmät työryhmät esittelivät toimintaansa. Keskusteltiin mm. käsitteistä, ehkäisevistä kotikäynneistä, Englantiin tehdystä tutustumismatkasta, asiakasneuvonpidosta ja huolikartasta.



CAFÉ GERO

Kahvipannu on ollut kuumana ja kupposen ääressä on kuultu mielenkiintoisia alustuksia.  Piia Fransén pohdiskeli 12.9 teemaa, pärjääkö Martta kotona. 10.10 Tanja Kuronen puolestaan toi uusia näkökulmia iäkkäiden ihmisten kotisiivoukseen otsikolla "suursiivous".


Ilkeät ongelmat vanhussosiaalityössä 3.10.06

Kehittämishankkeen neljännessä työseminaarissa käsiteltiin vanhussosiaalityössä kohdattavia ilkeitä ongelmia. Assi Liikanen alusti päivää kertomalla lyhyesti ilkeän ongelman käsitteestä.

FL Psykologi Pirkko Lahti johdatteli kuulijoita ikäihmisten yleisimpiin mielenterveysongelmiin ja psykogeriatrian apulaisylilääkäri Pirjo Juhela käsitteli aihetta, kuinka havaita mielenterveysongelma.

Iltapäivän teema olivat päihteet. Projektisuunnittelija Tarja Levo puhui alkoholista osana ikääntyvän arkea ja Ikäinstituutista Eija Raiskin puheenvuoron piti Tuire Parviainen. Hän kertoi palvelutalojen sekä kotipalveluhenkilöstön kuvaamista asiakastilanteista.

Teemaa jatkoivat projektityöntekijä Anja Hautaviita ja projektityöntekijä Leena Niinivaara, jotka kertoivat käytännön kokemuksista ikäihmisten parissa tehtävästä päihdetyöstä. Päivän päätti vs. sosiaalityöntekijä Kaarina Helenius, joka esitti esimerkin siitä, miten toimintaa voisi ideoida eteenpäin.



Gerontologisen sosiaalityön oppi ja orientaatio 27.4.2006

Kehittämishankkeen kolmannessa työseminaarissa pohdittiin gerontologisen sosiaalityön tietoperustaa, luotiin katsausta kehittämisryhmien työskentelyyn ja keskusteltiin tulevaisuudesta.

Hankkeen projektipäällikkö Assi Liikanen esitteli Gero-hankkeen visiota ja tulevaa ohjelmaa.

Professori Antti Karisto puhui iättömän yhteiskunnan illuusiosta, herätti kysymyksiä vanhenemisen paikasta ja pohti sitä, mikä voisi olla yhteisöjen panos vanhustyössä.

Erja Sauraman estyttyä puhumasta seminaarissa, Verson johtaja Marjaana Seppänen johdatteli kuulijoita miettimään sosiaalityön tulevaisuuden visioita.

Päivän täydensivät kolmen kehittämisryhmän esitykset omasta työskentelystään.

Vantaan ryhmä esitteli tekemänsä työseurannan tuloksia. Helsingin eteläisen alueen ryhmä pohdiskeli sitä, keitä vanhussosiaalityön asiakkaat ovat. Helsingin läntisen alueen ryhmä kertoi työn alla olevasta huolen vyöhykkeistöstä.


Gero - Menetelmäpiirit keväällä 2006

Kevään menetelmäpiirit on pidetty. Järjestäjille voi vielä antaa palautetta.

- Toiminnalliset ryhmät 7.2 ja 16.2. Luentokalvot ja kirjavinkkejä.
- Muistelutyön luovat menetelmät 28.2 ja 9.3. Luentokalvot ja liite.
- Biograafinen eli elämänkerta - haastattelu 14.3 ja 22.3
- Läheisneuvonpito 28.3 ja 5.4. Läheisneuvonpidosta voi lukea lisää Heikki Waris - instituutin sivuilta http://www.hel2.fi/waris/lnp/


Kohtaamisia arjessa – Etiikka ja ihmiskuva vanhustyössä 26.1.2006

Gerontologisen sosiaalityön kehittämishankkeen seminaarisarja jatkui ihmisyyden peruskysymysten äärellä.

Stakesin pääjohtaja Vappu Taipale nosti esiin vanhustenhuollon eettisiä kysymyksiä, VTT Anni Vilkko kysyi, mitä koti merkitsee vanhetessa ja VM Annikki Korhonen pohti ikäihmisten kohtaamista. Päivän luentojen pohjalta käytiin yhteistä keskustelua Helsingin tarinateatterin vauhdittamana.

Seminaarin puheenjohtajana toimi projektipäällikkö Assi Liikanen, joka esitteli avauspuheenvuorossaan hankkeen kehittämisryhmien vuoden 2005 lopuksi tekemiä itsearviointeja.


Gerontologisen sosiaalityön joulukahvit 19.12.2005

Marjaana Seppänen piti kahvihetkessä alustuksen gerontologisen sosiaalityön lähtökohdista. Hän kertoi vuoden 2006 alussa ilmestyvän raporttinsa keskeisistä johtopäätöksistä.

Café Socca 4.11.2005

Assi Liikanen: Kulttuuritoiminta osana
sosiaalityötä
.

Gerontologisen sosiaalityön opintopiiri
21.9. – 17.10.05

21.9.05, Päivi Männistön Pro gradu, Omaishoitoperheiden hyvinvointi ja tapauskohtainen arviointi sosiaalityössä.
28.9.05, Susanna Kaislan tutkimussuunnitelma, Gerontologinen sosiaalityö Helsingissä – huoltotoimistosta suurpiirien kautta elämänkaareen.
5.10.05, keskustelussa Simo Koskisen artikkeli, Gerontologinen sosiaalityö.
12.10.05, Sinikka Rosenlundin Pro gradu, Nutturapäästä vauhtimummoksi? Suurten ikäluokkien tulkintaa isoäitikulttuurista Suomessa.
17.10.05, Maija Oikarisen Pro gradu, Jokainen haluaa elää pitkään, mutta kukaan ei halua vanheta – aktiivisuuden merkitys vanhuudessa.

Pääkaupunkiseudun väestö vanhenee - Gerontologisen sosiaalityön mahdollisuudet ja haasteet

Sosiaalijohtaja Aulikki Kananoja: Sosiaalityön tiedonmuodostuksesta
Emeritus professori Simo Koskinen: Gerontologisen sosiaalityön historia ja tulevaisuuden näkymät
Professori Sari Rissanen: Gerontologinen sosiaalityö sosiaali- ja terveydenhuollon rajapinnassa
Projektipäällikkö Assi Liikanen: Pääkaupunkiseudun väestö vanhenee
VTT, dosentti Petri Virtanen: Hanketyöskentely





Vuosi 2008

Gerontologisen sosiaalityön työseminaari
Geroetiikkaa ja juridiikkaa

Aika: 23.10.2008 klo 9.00- 16.00
Paikka: Kallion virastotalo, neuvotteluhuone 3
Ohjelma (pdf)>

Seminaarien järjestelyistä vastaa vastaa Helsingin sosiaaliviraston kehittämiskonsultti Mia Koskinen (etunimi.sukunimi@hel.fi).


Gerontologisen sosiaalityön työseminaari
Muuttuva vanhuus

Aika: 6.5.08 klo 9.00- 16.00
Paikka: Kallion virastotalo, neuvotteluhuone 3
Kohderymä: Vanhustyön sosiaali- ja lähityöntekijät, esimiehet ja päättäjät pääkaupunkiseudulla.

Ohjelma ja ilmoittautuminen>

Materiaalit>


Vuosi 2007

Gerontologinen sosiaalityö on mahdollisuus Gero-hankkeen päätösseminaari 20.9.2007

Aika: 20.9.2007 klo 9.00 – 17.00
Paikka: Paasitorni, Siltasaari -sali
Kohderyhmä: Gerontologisen sosiaalityön hankkeeseen osallistujat, esimiehet ja päättäjät. 

Gero-hanke on loppusuoralla. Hankkeen työtä ja tuloksia juhlistetaan päätösseminaarilla, jossa puhuvat professori, emeritus, Simo Koskinen ja Huoltaja-säätiön hallituksen puheenjohtaja Aulikki Kananoja. Seminaarissa esitellään hankkeen tuloksia ja julkistetaan hankkeen loppuraportti "Gerontologisen sosiaalityön pioneerit kentällä".

Ohjelma

Tilaisuuteen mahtuu rajoitettu määrä osallistujia.

Ilmoittautuminen: susanna.kaisla@hel.fi 14.9.07 mennessä.


Palveluohjaus vanhustyössä

aika:
16.5. klo 9 – 12
paikka: KAVI 2
Kohderyhmä: Gero-hankkeen kehittämisryhmiin osallistuvat sekä heidän esimiehensä.

Palveluohjauksesta luennoi YHT Asta Suomi.
 
Ilmoittautumiset Susanna Kaislalle 14.5. mennessä.

Kehittäminen osaksi vanhussosiaalityötä


Aika : 25.4.2007 klo 9 – 16
Paikka: SLK-talo, Pasila (Rautatieläisenkatu 5)
Kohderyhmä: Gero-hankkeen kehittämisryhmiin osallistuvat sekä heidän esimiehensä.

Gero-hankkeen 7. työseminaarissa keskustellaan kehittämisestä osana sosiaalityötä. Seminaarina puhujina ovat tutkimuspäällikkö Päivi Voutilainen Stakesista ja projektipäällikkö Hanna Heinonen SOCCAsta. Iltapäivällä kehittämisryhmät esittelevät työnsä tuloksia.

Ohjelma

Ilmoittautuminen: 17.4.2007 mennessä Susanna Kaislalle.


Café GERO keväällä 2007

Aamukahvien merkeissä klo 9-10 Soccan tiloissa, Käenkuja 3aA, 2.kerros. Esittelyssä on alan opinnäytetöitä. Ilmoittautumiset Susanna Kaislalle viimeistään edellisenä päivänä.

27.2.2007 Dementiakodin asukkaiden toimijuus ryhmätoimintatilanteissa.
- Vanhussosiaalityön opiskelija Elisa Virkola kertoo juuri valmistuvasta gradustaan, Helsingin yliopiston yhteiskuntapolitiikan laitos

27.3.2007 Vapaaehtoisuuden merkitykset – etnografinen tutkimus terveyskeskuksen   vuodeosastolla
- Anne Hartikainen kertoo väitöskirjatutkimuksestaan, Helsingin yliopiston yhteiskuntapolitiikan laitos

8.5.2007 Tilan merkityksestä?
- Opiskelija Piia Myllykoski kertoo pro gradutyöstään, Tampereen yliopisto


Vanhussosiaalityön asema pääkaupunkiseudulla - työseminaari

Aika: 6.2.2007 klo 9 – 16
Paikka: Palmenia, auditorio Betty, Vallila, Nilsiänkatu 3
Kohderyhmä: Mukaan mahtuu 80 osallistujaa. Ensisijaisena kohderyhmänä ovat gerontologisen sosiaalityön kehittämishankkeeseen osallistuvat  sosiaali- ja lähityöntekijät, esimiehet ja päättäjät

Tavoite: Päivän aikana paneudutaan vanhussosiaalityön asemaan asiakkaan, työyhteisön sekä organisaation näkökulmasta.

Ohjelma

Ilmoittautuminen: 29.1.2007 mennessä susanna.kaisla@hel.fi



Hyvä päätös elämälle - sosiaalityön rooli ja tehtävät saattohoidoissa

aika: 14.11.2006 klo 9-12.30
paikka: Kallion virastotalo, kokoushuone 3.

VM Airi Pilkama johdattaa kuulijoita aiheeseen. Opetus sisältää myös työpajatyöskentelyä, jossa osallistujat voivat itse pohtia kuoleman kohtaamista oman työnsä ja työkokemustensa kautta.

Koulutus on tarkoitettu ensisijaisesti hankkeeseen osallistuville sosiaalityöntekijöille ja sosiaaliohjaajille. Mukaan mahtuu mukaan enintään 80 henkilöä.

Ilmoittautuminen 9.11.06 mennessä
Susanna Kaislalle.
 


Vanhussosiaalityön työnkuvaus ja käsitteet

Aika: 30.11.06 klo 9 - 16.
Paikka: Rautatieläisenkatu 5, 00520 Helsinki (Itä-Pasila, SLK-talo), Iso auditorio

Gero-hankkeen 5. työseminaarissa keskustellaan prof. Marja Vaaraman ja prof. Erja Sauraman johdatuksella gerontologisen sosiaalityön ajankohtaisista teemoista, tulevaisuuden skenaarioista ja "sosiaalisesta" vanhustyössä. Kehittämisryhmät esittelevät toimintaansa.

Seminaari on tarkoitettu ensisijaisesti hankkeeseen osallistuville työntekijöille ja heidän esimiehilleen sekä Helsingin, Espoon, Vantaan ja Kauniaisten luottamusmiehille ja vanhustyöstä päättäville virkamiehille.

Seminaarin ohjelma ja ilmoittautumisohjeet.



OPINTOPIIRI SYKSYLLÄ 2006

Gero-hanke järjestää syksyllä 2006 opintopiirin aiheenaan ”Gerontologisen sosiaalityön ulottuvuuksia”. Opintopiiri järjestetään yhteistyössä Helsingin yliopiston yhteiskuntapolitiikan laitoksen kanssa. Opintopiiriin mahtuu 15 osallistujaa. Vetäjinä toimivat sosiaalialan osaamiskeskus Verson johtaja Marjaana Seppänen ja Geron projektitutkija Liisa Viljaranta. Kokoontumispaikkana on Kallion virastotalon neuvotteluhuone 7.

Ohjelma

Lisätietoja antaa Liisa Viljaranta puh. 040 3340201
Ilmoittautumiset 18.9.06 mennessä liisa.viljaranta@hel.fi


CAFÉ GERO


on avoinna kaikille halukkaille kuulijoille kerran kuukaudessa syksyn ajan. Aamukahvin lomassa kuulemme alustuksia gerontologisen sosiaalityön teemoista. Paikkana on Soccan kahvitila, Käenkuja 3 Aa, 2.kerros.

Ohjelma

Ilmoittautumiset viimeistään viikkoa ennen tilaisuutta susanna.kaisla@hel.fi


Gerontologisen sosiaalityön kehittämishankkeen seminaarisarjassa seuraavana työseminaari:

Ilkeät ongelmat vanhussosiaalityössä
Aika: 3.10.2006 klo 9.00 - 16.00

FL Pirkko Lahti kertoo päivän aluksi vanhusten yleisimmistä mielenterveysongelmista ja apulaisylilääkäri Pirjo Juhela Peijaksen sairaalasta nostaa esiin kysymyksen siitä, miten havaita mielenterveysongelma.

Mielenterveysongelmien lisäksi seminaarissa pohditaan vanhusten päihteiden käyttöä ja esitellään Sininauhaliiton Liika on aina Liikaa - ikääntyminen ja alkoholi -hanke.

Seminaari on tarkoitettu ensisijaisesti hankkeeseen osallistuville työntekijöille ja heidän esimiehilleen
sekä Helsingin, Espoon, Vantaan ja Kauniaisten luottamusmiehille ja vanhustyöstä päättäville virkamiehille.

Seminaarin ohjelma
Lisätietoja: Susanna Kaisla


Gerontologisen sosiaalityön oppi ja orientaatio 
Aika:27.4.2006 klo 9.00 – 16.00

Professori Antti Karisto alustaa keskustelua gerontologisen sosiaalityön tietoperustasta sekä työoritentaatiosta. Lounaan molemmin puolin esitellään kehittämisryhmien työtä. Päivän päättää professori Erja Saurama, joka johdattaa pohtimaan sitä, kuinka sosiaalisen voisi paikantaa vanhussosiaalityöstä.

Seminaari on tarkoitettu ensisijaisesti hankkeeseen osallistuville työntekijöille ja heidän esimiehilleen.

Seminaarin ohjelma
Lisätietoja: Susanna Kaisla


Kohtaamisia arjessa – etiikka ja ihmiskuva vanhustyössä
  Aika: 26.1.2006 klo 9.00 – 16.00

Seminaarissa puhuvat pääjohtaja Vappu Taipale Stakesista,  VTT Anni Vilkko Helsingin yliopiston Yhteiskuntapolitiikan laitokselta sekä FM Annikki Korhonen. Puheenjohtajana toimii projektipäällikkö Assi Liikanen.

Seminaari on tarkoitettu ensisijaisesti hankkeeseen osallistuville työntekijöille ja heidän esimiehilleen sekä Helsingin, Espoon, Vantaan ja Kauniaisten luottamusmiehille ja vanhustyöstä päättäville virkamiehille.

Seminaarin ohjelma
Lisätietoja: Susanna Kaisla

GERO – menetelmäpiirit keväällä 2006

Paikka: Kavin (Helsingin Sosiaalivirasto, Kallion virastotalo), neuvotteluhuone 3.
Jokaiseen menetelmään tutustutaan kahtena samansisältöisenä päivänä. Ryhmään otetaan max. 12 opiskelijaa eli yhteensä max. 24 henkilöä. Ryhmät täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Menetelmäpiirit on tarkoitettu hankkeeseen osallistuville työntekijöille.

Huom. Menetelmäpiirien sisältöihin saattaa tulla vielä muutoksia.

1. Toiminnalliset ryhmät  7.2. ja 16.2.  (klo 9.00 – 12.30)
Tavoitteena on tutustua ikäihmisten toiminnallisten ryhmien vetämiseen. Kouluttajat varmistuvat myöhemmin

Ilmoittautuminen 23.1.06 mennessä Susanna Kaislalle

2. Muistelutyön luovat menetelmät  28.2. ja 9.3.  (klo 9.00 – 12.30)
Tavoitteena on tehdä tunnetuksi kansainvälisiä ja kotimaisia muistelumenetelmiä osana vanhusten ja muistihäiriöisten kanssa työskentelyä. Koulutukseen liittyy omakohtaista harjoittelua muistelutyön keinoin. Kouluttajana toimii YTM Airi Pilkama.

Ilmoittautuminen 10.2.06 mennessä Susanna Kaislalle

3. Biograafinen eli elämänkerta -haastattelu 14.3. ja 22.3. (klo 9.00 – 12.30)
Tavoitteena on luoda katsaus elämänkerta -haastattelun keinoihin tutustua vanhuksen elämänhistoriaan, elinpiiriin ja hoivan tarpeeseen.
Kouluttajana toimii VTT Kirsi Nousiainen, Soccan johtaja.

Ilmoittautuminen 28.2.06 mennessä Susanna Kaislalle

4. Läheisneuvonpito   28.3.  ja 5.4. (klo 9.00 -16.00)
Koulutukseen liittyy aamupäivän luento- ja tietopaketti sekä iltapäivän demonstraatio ja keskustelua etukäteen lähetettyjen kysymysten pohjalta. Koulutuksella tähdätään läheisille tarkoitetun neuvonpito- ja ilmaisutaidon lisäämiseen sekä konkreettisten yhteenvetojen tekemiseen.
Kouluttajana toimii projektipäällikkö Juha-Pekka Vuorio, Heikki Waris – instituutista.

Ilmoittautuminen 13.3.06 mennessä Susanna Kaislalle

Gerontologisen sosiaalityön opintopiiri

Opintopiiri on tarkoitettu Helsingin yliopiston yhteiskuntapolitiikan laitoksen sosiaalityön opiskelijoille ja pääkaupunkiseudun vanhussosiaalityöntekijöille. Opintopiirin tavoitteena on tutustua vanhussosiaalityöstä tehtyihin ja tekeillä oleviin tutkimuksiin.

Opintopiirissä keskustellaan valmisteltujen alustusten pohjalta. Alustukset voivat pohjautua eri vaiheissa oleviin graduihin, jatkotutkimuksiin ja muihin tutkimuksiin.

Paikka: Heikki Waris -instituutti, Iiluodontie 17 B, b-rappu, iso neuvotteluhuone.

Aikataulu:

keskiviikko 21.9. klo 14.00-15.30
keskiviikko 28.9. klo 14.00-15.30
keskiviikko 5.10. klo 14.00-15.30
keskiviikko 12.10. klo 14.00-15.30
maanantai 17.10. klo 14.00-15.30

yhteyshenkilö: Marjaana Seppänen (marjaana.seppanen@helsinki.fi, 050-5958 960)

(Opiskelijat: suoritustapana oppimispäiväkirja, laajuus 2 opintopistettä)


Pääkaupunkiseudun väestö vanhenee - Gerontologisen sosiaalityön mahdollisuudet ja haasteet

Koulutuskokonaisuuden avaa 22.9.09 seminaari "Pääkaupunkiseudun väestö vanhenee - Gerontologisen sosiaalityön mahdollisuudet ja haasteet". Seminaari on kohdennettu kaikille osallistujille sekä osallistujakuntien vanhuspalveluista päättäville virkamiehille ja luottamushenkilöille. Syksyn -05 ja kevään -06 kuluessa järjestetään kehittämisryhmille koulutusta, joka tukee heitä valitsemiensa kehittämisteemojen konkretisoinnissa.


Koulutuskokonaisuus on rakennettu erikokoisista ja -tasoisista osioista, kuten koko päivän seminaareista, työfoorumeista, opintopiireistä, menetelmäkursseista ja luennoista. Siihen sisältyy tutustumiskäyntejä työyhteisöihin, jotka toteuttavat erilaisia hyviksi todettuja käytäntöjä. Kuva koulutusuunnitelmasta >>

Koulutuksen järjestämiseksi tehdään yhteistyötä useampien koulutusta järjestävien tahojen kanssa, joista keskeisin kumppani on Helsingin yliopiston yhteiskuntapolitiikan laitos.