Pääkaupunkiseudun
asunnottomien
palvelujen
kehittämisyksikkö

Hankkeesta:

Tausta ja organisoituminen


Asunnottomien palvelujen kehittämisyksikkö -hanke
2007 - 2008 toteutetaan seudullisena ja siinä ovat mukana Espoosta Olarinluoman vastaanottokoti, Vantaalta Koisorannan palvelukeskus sekä Helsingistä Pääskylänrinteen päiväkeskus ja Herttoniemen asuntola, jotka myöhemmin yhdistyvät Hietaniemenkadun palvelukeskukseksi. Kauniaisten kaupunki osallistuu hankkeeseen yhteyshenkilön kautta.

Hietaniemenkadun palvelukeskuksen on suunniteltu tulevaisuudessa toimivan hanketta koordinoivana yksikkönä.

Kehittämisyksikkö on lähtökohtaisesti verkostomainen: Yksikkö vastaa pääkaupunkiseudun tutkimus-, kehittämis- ja koulutustoiminnan koordinoinnista asunnottomuuden ja asunnottomien parissa työskentelevän henkilöstön osalta. Yksikkö verkostoituu tutkimus- ja kehittämishankkeisiin ja organisoi vertaistukea. Pääkaupunkiseudun lisäksi yksikön valtakunnallista roolia vahvistetaan.

Hankkeeseen palkattavan lääkärin, kehittävän sosiaalityöntekijän ja vastaavan ohjaajan työtehtävät ovat seudullisia, ja työntekijät jalkautuvat kuntien rahoitusosuuksien suhteessa pääkaupunkiseudun asunnottomien vastaanottoyksiköihin. Projektihenkilöstö muodostaa tiimin, joka vastaa yhdessä hankkeen toteuttamisen suunnittelusta ja raportoi hankkeen johtoryhmille.

Hankkeen ohjausta ja johtamista varten on perustettu johtoryhmä, joka kokoontuu kuuden viikon välein.

Laajennettu johtoryhmä kokoontuu neljä kertaa vuodessa ja sen tehtävänä on informaation vaihto, hallinnollisten asioiden eteenpäin vieminen ja hankkeen ohjaus. Laajennettu johtoryhmä korvaa aikaisemman asunnottomuusverkoston.